Valhekristityt

 ”He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he Hänet kieltävät.” Tiit.1:16

Moni uskoo olevansa kristitty Jumalan lapsi, vaikka elää synnissä, eikä siitä lakkaa. Ihminen elää synnissä täysin paatuneena ja kuvittelee samalla olevansa uskossa. Sellainen usko on kuollutta uskoa, se ei pelasta. Usko ei voi säilyä pahan aikomuksen ja synnissä elämisen rinnalla. Jos jatkuvasti satutat itseäsi ja lähimmäisiäsi, petät ja valehtelet, olet julma, ilkeä ja kavala, harjoitat haureutta ja muuta vääryyttä, kuinka voit kuvitella olevasi uskova? Tuollaiset teot ovat perkeleen tekoja. Uskovilla on toinen mieli. Heidän mielensä on muuttunut. Vaikka uskovaan synti jääkin, uskova ei tahdo tehdä syntiä, ei tahdo elää synnissä, vaan hänellä on tahto elää ja toimia Jumalan tahdon mukaan. Todellinen kristitty vihaa syntiä ja tahtoo sitä välttää. Vai oletko kuullut kristityistä, jotka sortaa lähimmäisiään? Jos olet, sellainen ei ole ollut mikään oikea kristitty, vaan kristityn kaapuun pukeutunut jumalaton. Valhekristitty. Susi lammasten vaatteissa. Väkivalta, uhkaileminen, pettäminen, pakottaminen ja sortaminen ei kuulu kristityn elämään. Joka näitä harjoittaa, on menettänyt uskonsa, jos sitä on ollutkaan.

”Jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja (Bibliassa raatelija), te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa.” 1.Kor. 5:11

Tällaisissa teoissa ihminen rikkoo niin itseään kuin Jumalaakin vastaan. Synti saastuttaa ja turmelee ihmisen ja hänen lähellään olevat. Se erottaa ihmisen Jumalasta. Jos ihminen ei luovu synneistään ja tee parannusta, hän ajautuu yhä syvemmälle synnin saastaan ja seurauksena on hengellinen kuolema. Näin käy myös niille, jotka ovat kristittyjä, tai kristityksi itseään kutsuvia. Sellaisia tule välttää Jumalan sanan mukaan, ettei muutkin ajautuisi takaisin syntiin ja turmeleviin himoihin, joista he ovat jo päässeet pois. Synti vie helposti mukanaan jopa uskovaa, koska uskovaankin ihmiseen jää synnilliset taipumukset asumaan. Moni uskova on ajautunut luopumukseen jonkin synnin seurauksena ja menettänyt näin ikuisen elämän ja pelastuksen. Usko Jeesukseen ei voi säilyä jatkuvan synnin harjoittamisen mukana. 

”Sellaiset ovat vedettömiä lähteitä ja myrskytuulen ajamia hattaroita, ja pimeyden synkeys on heille varattu. Sillä he puhuvat pöyhkeitä turhuuden sanoja ja viekoittelevat lihan himoissa irstauksilla niitä, jotka tuskin ovat päässeet eksyksissä vaeltavia pakoon, ja lupaavat heille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia; sillä kenen voittama joku on, sen orja hän on.

Sillä jos he meidän Herramme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta ovat päässeetkin maailman saastutuksia pakoon, mutta niihin taas kietoutuvat ja tulevat voitetuiksi, niin on viimeinen tullut heille ensimmäistä pahemmaksi. Parempi olisi heille ollut, etteivät olisi tulleet tuntemaan vanhurskauden tietä, kuin että sen tunnettuaan kääntyvät pois heille annetusta pyhästä käskystä. Heille on tapahtunut, mitä tosi sananlasku sanoo: ”koira palaa oksennukselleen” ja: ”pesty sika rypee rapakossa”. 2.Piet. 2:17-22

”Kaikki on puhdasta puhtaille, mutta saastaisille ja uskottomille ei mikään ole puhdasta, vaan heidän sekä mielensä että omatuntonsa on saastainen. He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he Hänet kieltävät, sillä he ovat inhottavia ja tottelemattomia ja kaikkiin hyviin tekoihin kelvottomia.” Tiit. 1:15,16 

”Ja heidän tähtensä totuuden tie tulee häväistyksi.” 2.Piet. 1:2

Valhekristityt lyövät teoillaan Jumalaa vasten kasvoja, eläen synnissä vailla katumuksen häivääkään ja samalla väittävät olevansa uskossa. Synnillisillä teoillaan he kieltävät Jumalan, jota sanoillaan tunnustavat. He kyllä puhuvat kauniisti Jumalasta ja Hänen tahdostaan, mutta teoillaan toimivat Jumalan tahtoa vastaan elämällä haureudessa, saastaisuudessa, juoppoudessa, petoksissa, julmuudessa, valheessa, sortaen lähimmäisiään ja turmellen täysin itsensä. Sellainen ei ole uskovan elämää, se on kuollutta uskoa. Moni muodostaa itselleen synnin pettämänä käsityksen, jonka mukaan sydämessä voi olla samaan aikaan todellinen, elävä usko ja paha aikomus pysyä jatkuvasti synneissä. Sellainen on mahdotonta, että ihmisellä muka voisi olla todellinen usko, autuus ja vanhurskaus, vaikka hän jatkuvasti pysyy synneissä vastoin omaatuntoaan, ja aina uudelleen tahallisesti antautuu näiden syntien valtaan ja perkeleen kahleisiin. Se on väärää ja pettävää perkeleen petosta, joka vie kadotukseen. 

”Heidän silmänsä ovat täynnä haureutta eivätkä saa kyllänsä synnistä, he viekoittelevat horjuvia sieluja, heillä on ahneuteen harjaantunut sydän; he ovat kirouksen lapsia.” 2.Piet 2:14

”Näin ollen niissä, jotka ovat vailla katumusta ja tuskaa, ja joilla on paha, jatkuvasti synnissä pysymisen aikomus, ei ole mitään todellista, autuuttavaa uskoa.” sanoo Tunnustuskirjat s.488   Elämällä synnissä ihminen karkottaa Pyhän Hengen ja uskon Jeesukseen. Vaikka Jumala jääkin puheisiin, teot sotivat Jumalaa vastaan. Näin elävän ihmisen on vaikeaa huomata todellista tilaansa. Yleensä hän ei edes kuuntele toisten varoituksia, vaan hyökkää heitä vastaan ja alkaa syyllistämään varoittajiaan valheellisilla syytöksillään. Hän ei kykene näkemään omaa tilaansa, koska synti ja perkele on hänet sokaissut. Hän näkee kaikkea pahaa toisissa, mutta ei itsessään. Hänen kuvansa itsestään ja toisista vääristyy. Samoin vääristyy myös maailmankuva ja usko. Hän saattaa alkaa jopa projisoimaan omia taipumuksiaan toisiin, eli hän siirtää omat syntinsä toisiin haukkumalla ja syyllistämällä toisia niistä teoista, joita hän itse tekee. Tällainen ihminen on vaarallinen, koska hän voi saada toiset kantamaan väärää syyllisyyttä, vaikka syyllisyys kuuluisi oikeasti hänelle itselleen. Hän saattaa jopa ihannoida pahoja tekoja ja kehottaa toisiakin niitä tekemään. Ja näin synti ja saastaisuus leviää, sillä synnillä on tapana paisua ja levitä kaikkialle. Siksi tällaista ihmistä tulisi karttaa, mutta ei kuitenkaan pitää vihamiehenä.

”Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on kaukana minusta.” Mark. 7:6 

Jumalaa ei voi kukaan huijata. Hän näkee suoraan sydämeen, ja Häneen sattuu, kun ihmiset toimivat valheellisesti ja julmasti Hänen nimissään. Todellinen kristitty ei toimi vilpillisesti, elä petoksissa eikä harjoita väkivaltaa. Mutta valhekristityillä ei ole jumalanpelkoa, he uskovat, etteivät joudu vastuuseen teoistaan, pitäväthän he itseään uskovana. Mutta Jumala on toista mieltä. 

”Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: ’minun herrani viipyy’, ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa, ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.” Matt. 24:48-51

Tämän pitäisi jo herättää julkeat kristityn nimellä kulkevat ihmiset. Ei ole ihan sama kuinka me täällä toimitaan. Kristittykin voi ajautua luopumukseen synnin harjoittamisen seurauksena. Pahoilla teoillamme me häpäisemme Jumalan nimen ihmisten keskellä, ja se on vakava rikos. Meidän tulisi rakastaa ja rakentaa, ei vihata ja harjoittaa. Jumala tuntee meidät täysin, ja vaikka ihmisiä onnistuisimmekin pettämään, Jumalalle emme voi valehdella. Sillä, miten toimimme täällä maailmassa on valtavan suuri merkitys, ja viimeisellä tuomiolla joudumme vastaamaan teoistamme, hyvistä ja pahoista. Jos Jeesus ei ole sydämessämme, Puolustajanamme, meille käy huonosti. Jumala ei halua ketään kadottaa, ihminen itse kadottaa itsensä elämällä synnissä.

Se, että maailma on langennut ja syntiä täynnä, ei oikeuta meitä toimimaan synnin ja vääryyden mukaisesti. On antinomilaista harhaa sellainen käsitys, jossa väitetään: ”Jumala antaa meille kaikki synnit anteeksi ja saamme armon, ja kuitenkin voimme jatkaa elämää vääryydessä ja synnissä, koska olemmehan me syntisiä.. Kyllä se Jumalan armo kantaa, vaikka kuinka syntiä teetkin.” Ei näin. Joka pysyy katumattomana, jatkaa synnissä elämistä, ei kadu todella syntejään, sillä ei ole tarvetta armollekaan. Katumaton jää armon ulkopuolelle. Jos et koe katumusta, mihin tarvitsisit armoa? Eihän sellainen koe tarvitsevansa armoa, joka ei koe katumustakaan teoistaan. Kuitenkaan katumuksella ei ansaita armoa. Armo on lahjaa. Mutta armon voi ottaa vastaan vain sellainen ihminen, joka tunnistaa ja tunnustaa syntinsä, katuu niitä ja kaipaa pelastusta toivottomasta tilastaan.

”Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet, ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmaan voimia, ja sitten ovat luopuneet – taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja Häntä julki häpäisevät.” Hebr.6:4-6

”Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kuivaus, joka on kuluttava kaikki vastustajat.” Hebr.10:26-27 

Ei siis ole ihan sama, kuinka elät kristittynä. On vakava rikos häpäistä Jumalaa. Ihmiset näkevät sen, kuinka toinen toimii, ja jos hän elää vääryydessä ja kohtelee toisia ilkeästi, väittäen olevansa vielä kristitty, niin ihmiset ajattelevat, että näinkö Jumalakin toimii. Näin hän häpäisee Jumalan sekä myös itsensä. Pahuus ja synti häpäisee eniten tekijäänsä ihmisten silmissä. Vielä pahempaa on häpäistä teoillaan Elävää Jumalaa.

Jeesus sanoo: ”Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.” Matt.7:15-18

Valhekristityillä on toinen mieli kuin niillä, jotka oikeasti vaeltavat uskossa. Joka todella uskoo Jeesukseen, se ei saata kohdella lähimmäistään julmasti ja kavalasti. Vaikka uskova on edelleen syntinen ja rikkoo joka päivä, uskova ei tahdo elää synnissä, eikä tieten tahtoen halua tehdä syntiä, eikä varsinkaan tahdo elää jatkuvassa synnissä. Kun ihminen tulee uskoon, hän alkaa vihata syntiä, ja rakastaa Jumalan lakia. Uskosta osaton taas rakastaa syntiä ja vihaa Jumalan lakia. 

Moni tekeytyy kristityksi, mutta teot puhuvat puolestaan. Kun mieli turmeltuu, se näkyy teoissa. Valhekristityt ovat aluksi taitavia salaamaan turmeltuneen toimintansa. He pukeutuvat täydellisen, kauniin kristityn kaapuun ja pettävät monia suloisilla sanoillaan, ja kun he ovat saaneet toisen koukkuun, suloisten sanojen takaa paljastuu paha, julma susi, joka tahtoo raadella lampaat. Moni kristitty on tuhoutunut tavalla tai toisella näiden susien käsittelyssä. Eikö tällainen toiminta ylipäätään kerro jo jotain ihmisestä? On sairasta toimia näin. Tosi kristitty ei eksytä toisia valheiden verkkoon tuhotakseen toisia, vaan hän tahtoo auttaa ja rakastaa toisia. 

Valhekristityillä on väärä oppi, joka aiheuttaa paljon pahaa. Yleensä väärän opin taustalla on ihmisen ylpeys ja eksymys johonkin syntiin. Vaikka oppi olisi alussa ollutkin oikea, synnin seurauksena oppikin vääristyy. Pahimmillaan oppi muuttuu ihmiskeskeiseksi, lakihenkiseksi, syyllistäväksi opiksi, jonka tarkoitus on pönkittää ylpeää ihmistä. Ja joka ei ole samaa mieltä, se tuomitaan harhaoppiseksi, vaikka todellisuudessa harha piilee omassa opissa. Sellainen ei enää palvo Jumalaa, vaan itseään, ja vaatii muitakin palvomaan häntä, eikä Jumalaa. Pahimmillaan tällaiset henkilöt kuvittelevat itse olevansa jumalia, joita muiden tulee palvoa. Näin synti vääristää ihmisen ja saa aikaan epäjumalanpalvontaa.

On siis tehtävä ero kristityn ja valhekristityn välillä. Nykyään luopumus on levinnyt kuin saastunut mutaatio seurakuntiin ja kaikenlaiset harhat ovat päässeet vallalle. Teoistaan ihminen tunnetaan. Kaikkea ei kannata uskoa, vaan koetella ensin, ja pitää se, mikä on hyvää.