sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Vaarallinen ilmiö

Nykyään Jumalan sanan (Raamatun) pilkkominen ja vääristely on harmillisen suosittu ilmiö maailmassa. Suomessakin.
 Valitettavasti.
 Ja niin laittomuuden mutaatiot vyöryy vyörymistään ja yrittää turmella Jumalan sanankin!

Suosiossa ovat mm. nämä ilmiöt:

Irrotellaan jakeita asiayhteydestä ja keksitään niille "mukavampi" merkitys. Ja niin syntyy harhaoppeja lisää ja lisää. Samoin myös harhaan mennyttä uskoa ilmenee, kun näin toimitaan. Ja moni on vaarassa. Siksi kannattaa tutustua Raamattuun, ettei eksy harhaan. Raamatusta löytyy totuus.

Myös moni väittää, ettei koko Raamattu olisi Jumalan sanaa. "Paavali puhuu omiaan, Paavalin puheita ei tarvitse ottaa vakavasti". Näin muunmuassa väitetään, ja se ei pidä paikkaansa.
 Paavali ei puhu omiaan. Hän sai oppinsa suoraan Herralta Jeesukselta.
"Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut." Gal. 1:11-12
 Myös Herra Jeesus sanoo Paavalista: "Sillä hän on minulle valittu ase, kantamaan minun nimeäni pakanain ja kuningasten ja Israelin lasten eteen." Ap.t. 9:15
 Herra Jeesus uskoi Paavalin tehtäväksi evankeliumin julistamisen, joten myös Paavalin sana on Jumalan sanaa, koska Pyhä Henki puhuu Paavalin kautta.
 Joka väittää, ettei Paavalin puheilla ole merkitystä (kuten UT:n kirjeillä muutenkaan), hän myös kieltää Herran Jeesuksen sanan. Ja Jeesuksen itsensä.

Koko Raamattu on Jumalan sanaa, koska ihmiset ovat Pyhän Hengen johtamina puhuneet ja kirjoittaneet sen, minkä saivat Jumalalta. (2.Piet. 1:20-21) Joka ei usko, olkoon uskomatta.
 Jo Uuden Testamentin kirjeitä kirjoitettaessa Jumalan sanaa vääristeltiin, kuten Pietari toteaa Paavalin kirjeistä: "joita tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen." 2.Piet. 3:16

Jumalan sanan vääristely ja pilkkominen on vakava rikos Jumalaa kohtaan, ja myös kanssa ihmisiä kohtaan. Joka sitä harrastaa, harrastaa sitä omaksi kadotuksekseen.

Raamatun alussa (5.Moos 12:32) ja lopussa (Ilm. 22:18-19) on vakava varoitus sanan vääristelijöille: joka lisää Sanaan jotain, tai ottaa pois jotain Sanasta, on Jumala ottava häneltä pois sen osan, mikä hänellä on iankaikkisuudessa, ja myös Jumala on paneva hänen päällensä kaikki ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan, joka on Raamattu.

Älkää siis hyvät ihmiset tehkö niin!

4 kommenttia:

  1. Vielä 1900 luvun alussa oli yleisessä tiedossa se, että Kristuksella tarkoitettiin aurinkoa. Aurinko pelasti Egyptin kansan, sillä elämä Niilillä ei olisi ollut mahdollista ilman vapahtajan, messiaan, Kristuksen, eli auringon syntyä Neitsyestä, eli Neitsyen tähtimerkissä. Kun aurinko siirtyi Neitsyen tähtimerkkiin, Niili tulvi ja maasta tuli hedelmällinen. Egyptiläiset nimesivät 12 tähtikuviota ja leikittelivät tarnoilla, jossa tähtikuviot olivat persoonia. Aurinkohan kiertää vuodessa jokaisen tähtikuvion läpi, tiettynä vuodenaikana. 12 opetuslasta siis auringolla, eli Kristuksella. Ne henkilöt, jotka tätä maailmaa pyörittää ovat niitä, jotka keksivät kirjoittaa Raamatun, Tooran ja Koraanin, joiden avulla on orjuutettu lukematon määrä ihmisiä. Hajoita ja hallitse mekanismi toimii ja on aina toiminut. Uskontojen lisäksi ihmiset on jaettu poliittisiin mielipiteisiin ja näin paholainen pitää ihmisiä ikuisina orjinaan. Entisenä uskovaisena ja narkkarina voin vaan toivoa, että se Arkkitehti, joka tämän planeetan rakensi, tuhoaisi sen ja päästäisi kaikki satujen uskojat piinastaan ja pahat ihmiset jotka ovat meidät orjuuttaneet eivät enää inkarnoituisi tänne. En itse usko saatanaan minään henkilönä, mutta ne jotka nämä sadut keksi harmittomista Egyptiläisten mielikuvitusleikistä, ovat pahoja ja vallanhimoisia valehtelijoita. Ehkä samoja sanoja joku voisi käyttää saatanasta? Toivon, että Luoja, joka tämän planeetan on tänne rakentanut aukaisisi sinunkin silmäsi, kuten hän sinua auttoi pääsemään pois huumeiden orjuutuksesta. Käytin itse huumeita, koska en kestänyt todellisuutta, eli maailmaa jossa ihmiset ovat jakautuneet ryhmiin ja jossa emme pysty elämäään sulassa sovussa keskenämme. Ehkä sullakin on vielä kamahimoja, koska et vieläkään voi sietää todellisuutta. Siis sitä, että sun kaikki mielipiteet tulee kirjasta joka perustuu satuihin. Tai jos aurinko on Jumalan poika niin olkoot. Joka talvihan aurinko kuolee ja ylösnousee taas keväällä, juuri niinkuin raamatussa. Egyptiläiset kutsuivat pimeyttä eli talvea paholaiseksi, joka tappoi kaiken elävän. Ehkä jonain päivänä päätät suhtautua raamatun tarinoihin skeptisemmin kuin nyt ja päätät tutkia asioita itse ja löydät tämän kaiken, mistä olen sinulle kertonut. Tulispa Luoja itse jossain muodossa tänne pistämään stopin tarinoille ja orjuutukselle ja kertomaan asiat niin kuin ne on!! Toivotaan parasta.

    VastaaPoista
  2. Unohdin mainita, että myös hindulaisuuteen on otettu vaikutteita egyptiläisten tähtitarinoista. Brahman ja Saraswati eli Abraham ja Sarah/Saara, ovat henkilöitä egyptiläisten saduista. Molemmissa saduissa naiset ovat miehiensä siskoja/vaimoja. Abraham ja Saara ovat sisaruksia, kuten oli egyptiläisten saduissa tähdet taivaalla. Saara, Sarah, Saraswati eli Sirius, joka nousi taivaalle, kun Ra eli aurinko, AbRAhaman, bRAhman, syntyi Neitsyen merkissä elokuun lopulla. Sirius tunnetaan katolilaisessa uskonnossa nimellä Stella maris, merentähti, joka on myös nimitys Neitsyt Maria Kristuksen äidille. Toistan vielä, että siis Raamatussa vapahtaja syntyy neitsyestä ja muinaisten egyptiläisten kulttuurissa sirius tähti kun nousee taivaalle loppukesästä on aurinko neitsyen tähtimerkissä ja tällöin Niili tulvii ja kansalle on tullut pelastus, koska vain tämä tapahtuma mahdollisti elämän kyseisellä alueella. Egyptiläiset viehättyivät tähtitaivaasta niin kovasti, että Rakensivat pyramidit kunnioittamaan näitä upeita pimeässä kimaltavia taivaankappaleita ja oli temppeleitä, joissa palvottiin tähtijumalia. Ne henkilöt jotka pyörittää tätä systeemiä omistavat mm. kaikki mediat ja vielä tänä päivänä ihmetellään pyramidien tarkoitusta, koska totuutta ei saa julkaista. Mitä itse ajattelet egyptiläisten muinaisista jumalasaduista? Ajatteletko että ne ovat satuja? Niin ajattelivat egyptiläisetkin, sillä kaikki oli vaan sen ajan tarinan kerrontaa kuten ei James Bondkaan tai Teräsmies ole millään tavalla uskottava satu ja ei kukaan niihin uskokaan. Miksi niin moni sitten uskoo uskontojen satuja epäilemättä niitä? Jumalan olemassaolo on fakta ja sitä en itse kiistä. Kaikki egyptiläisten tarinat oli vain sen ajan viihdykettä eikä mitään totista totta. Muinaisegyptiläiset palvoivat aurinkoa samalla tavalla, kun kristityt nykyään Jeesusta, ja pitivät pelastajanaan ja myös faaraoita Ra auringonjumalan poikina. Niin se on länsimaisissa saduissa Jeesus kuningasten kuningas. Niin kauan kuin ihmiset saadaan pysymään ruodussa satujen avulla, ei tule tapahtumaan muutosta. Ja siltähän tämä näyttää, että muutosta ei ole tapahtumassa pitkään aikaan. Ihmiskunta on vajonnut pohjalle mielikuvitusmaailmaan. Luoja meitä auttakoon.

    VastaaPoista
  3. Miksiköhän Jeesuksen syntymäpäivää vietetään auringon juhlapäivänä? Lainattu wikipediasta: Jeesuksen syntymän ajoittamiselle jouluun liittyy keisari Aurelianuksen vuonna 274 määräämään voittamattomalle auringolle omistettu Sol Invictus -juhlaan, joka oli 25. joulukuuta.
    Vielä toinen lainaus: Kristuksen pään ympärille kuvattu halo oli alun perin aurinko-jumalan tunnusmerkki.
    Summa summaarum Jeesus on egyptiläisten aurinkojumalasta muodostettu kuvitteellinen hahmo. Ja jeesushan sanoi että hän palaa vielä. Luojan kiitos aurinko paistaa niin emme näänny nälkään. Toivottavasti aurinko valaisee sinun mielesi jonain päivänä ja irtaannut orjuutuksesta johon pahat ihmiset ovat sinut laittaneet. Ne samat ihmiset jotka ovat saaneet aikaiseksi sen, että 3/4 planeetasta uskoo satuihin roudasi tummaihoisia omia veljiään orjiksi amerikkaan. Nämä samat ihmiset ovat aina olleet rikkaita aatelisia ja he omistavat kaikki pankit ja rahapajat. Ensin ihmiset orjuutetaan fyysisesti, eli rahalla ja sitten psyykkisesti kertomalla satuja. Samat tyypit hallitsee mediaa, musiikki ja elokuvateollisuutta ja kaikkea siltä väliltä, joilla voidaan vaikuttaa ihmisten omaan ajatteluun ja tiedon etsintään. Jos saatana olisi olemassa niin hän kyllä asuisi Hollywoodissa. Ei ihme, että Kannabis laillistettiinkin juuri siellä ensimmäisten osavaltioiden joukossa. No ei tästä sen enempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä luopio länkyttää? Jos pidät wikipediaa luotettavampana tietolähteenä kuin Raamattua, niin kyllä on huonosti asiat.. Jo koulussa opetetaan, ettei wikipedia ole luotettava tietolähde. Luopumalla Jeesuksesta olet itse itsesi tuominnut ellet tee parannusta. On se kumma, että varsinkin luopiot on kovimpia kristinuskon vastustajia. Ja niin viimeiset tulee ensimmäisiä pahemmaksi. Miks luovuit Herrasta? Sä olet kuin strutsi, joka on työntänyt päänsä multaan paetakseen totuutta. Sä oot valinnut totuuden sijaan valheen. Miks? Ja ennen kun tuut tänne väittää, et Jeesus ja Raamattu on muka satua, niin kannattaisi vähän paremmin ottaa selkoa tosiasioista! Raamattu on pystytty todistaa todeksi historiallisesti, arkeologisesti ja teksti itsekin todistaa että se on totta. Niin monet profetiat ja Raamatun tapahtumat kautta historian on toteutuneet ja toteutumassa edelleen. Muun muassa. Jeesus on todellinen henkilö, joka todistetusti vaelsi täällä maan päällä noin 2000v sitten, kärsi todistetusti ristin kuoleman, nousi ylös kuolleista todistetusti, lähetti apostolit julistaa evankeliumia, perustaa seurakuntia jne. Jos tätä ei olisi tapahtunut, ei kristinuskoa olisi. Jeesus on todellinen persoona, sen on historiakin todistanut. Jeesus ei oo aurinko, Hän loi auringon ja kaikki mitä maailmassa on. Lisäksi Hän tuli maailmaan pelastaakseen meidät ihmiset. Hän haluis pelastaa sinutkin.
      Kieltämällä Jeesuksen ja väittämällä Häntä ja Hänen Sanaansa Raamattua saduksi, sä hyökkäät Jumalaa vastaan ja pahimmassa tapauksessa eksytät toisia uskovia luopumukseen Herrasta. Minua et saa luopumaan Herrasta! Tiedätkö mikä tuomio sua odottaa jos jatkat tota? Sä et pääse pakoon tulevaa tuomiota, ellet tee parannusta ja käänny takaisin Jeesuksen tykö. Älä heitä elämääs hukkaan, älä pakene valheisiin, jotka ei voi sua pelastaa! Herra ei kieltämällä katoa, eikä viimeistä tuomiota voi välttää kukaan. Vain pakenemalla Jeesuksen turviin, meillä ei oo hätää. Aluksi ajattelin etten vastaa lainkaan näihin sun viesteihin, mut vastasin koska toivon ja rukoilen, et se saisi sut järkiisi.

      Poista