lauantai 30. kesäkuuta 2018

Olemme outoja


Viime viikolla ilahduin nähdessäni tämän kaupungin ilmoitustaululla.
Johan se oli revitty irti kun eilen kuljin siitä ohi.
 Miks kaikki Jeesukseen liittyvät tekstit ym revitään pois? Koska ihmiset eivät kestä totuutta.
 Jos kyseessä olisi joku Buddha tai Muhammed, ei se ihmisiä häiritsisi, nehän ei saa aikaan pistoa sydämessä eikä muistuta ikävästi totuudesta, toisin kuin Herra Jeesus Kristus joka sovitti maailman synnit pelastaakseen jokaisen kadotustuomiolta.
 Kaikki vaan ei tahdo pelastua.
 Eivät tahdo, vaikka kaikki on jo tehty ristillä. Jeesus teki sen, mihin me ihmiset ei pystytä. Pelastus on jokaiselle tarjolla lahjaksi. Jeesus teki jo kaiken!
 Ja silti ihmiset vihaa Jeesusta ja Hänen omiaan. Kristityt on ikävä muistutus totuudesta. Ikävä muistutus Jeesuksesta, siitä mitä Hän teki pelastaakseen meidät, koska itse me emme kykene itseämme pelastamaan.
 Ja sekös monia suututtaa. He vihaavat, koska ylpeydessään eivät hyväksy sitä tosiasiaa, että heidänkin tähtensä Jumalan Poika kärsi ja kuoli ristillä pelastaakseen heidät.
 Niin moni kuvittelee voivansa pelastua omin voimin. Se on tie kadotukseen. Ei ole muuta tietä pelastukseen kuin Herra Jeesus Kristus. Mua surettaa kun niin moni ajattelee, ettei muka tarvitse Jeesusta, ja niine luuloineen menee kadotukseen.
 Moni taas kuvittelee, ettei ole koskaan mitään pahaa tehnyt, vaan on niin hyvä tyyppi et varmasti pääsee taivaaseen oman hyvyytensä avulla. Tuollainenkin harhakuvitelma vie ihmisen helvettiin. Saatana on sokaissut ne, jotka noin ajattelee. Ei ole olemassakaan ihmistä, joka ei olis tehnyt pahaa.

"Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla." (Room. 3:23)

"Ja saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, -- uskon kautta"
(Room. 3:24,25)

"Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat." (Room. 8:1)

Niin mahtava asia! Ja kuinka sitä vihataankaan!
Synnit on anteeksiannettu,
eikä se monelle kelpaa.
Pelastus on lahja,
jota ei haluta ottaa vastaan.
Jeesus teki sen,
ja ihmiset vihaavat Pelastajaansa.
Kaikki pelkäävät kadotustuomiota,
ja silti valitsevat sen
kieltämällä Jeesuksen.

Kyllä me ihmiset sit ollaan kummallisia!