Ateistin kuolema
Ateisti eli elämäänsä kuin viimeistä päivää, kunnes se viimeinen päivä tuli. Täysin yllättäen. Hän ei ollut välittänyt lainkaan Jumalasta eikä Hänen käskyistään. Hän oli uskotellut itselleen, ettei Jumalaa ole, ei oikeaa eikä väärää, moraalikin oli vain ihmismielen konstruktio, josta jokainen sai tehdä omanlaisensa. Silti hän sydämessään tiesi, ettei se pitänyt paikkaansa. Mutta hän itsepintaisesti kielsi tämän. Ja vaikka hän kielsi myös Jumalan, hän kuitenkin tunsi sisimmässään Jumalan läsnäolon. Silti hän eli kuin Jumalaa ei olisikaan eikä hän joutuisi ikinä tuomiolle.
Hän eli jumaloiden itseään ja pilkkasi Jumalaa. Hänen epäjumalansa oli hän itse. Hän oli niin täynnä itseään, että kuvitteli olevansa muiden yläpuolella. Ylpeydessään hän kuvitteli voivansa tehdä mitä tahansa ja oikeutti kaikki väärät tekonsa. Hän halveksi muita ja anasti toisilta kaiken, mitä hän himoitsi. Hän käytti usein päihteitä, varasteli, valehteli ja harjoitti irstautta. Hän eli pettäen kaikki lupaukset ja hylkäsi naisia tuon tuosta. Hän petti puolisoaan ja pian jo vaihtoikin hänet toiseen. Humalassa ollessaan hän pahoinpiteli puolisoitaan ja oli
heille todella ilkeä. Hän eli vain itselleen ja oikeutti itselleen kaiken, mitä hän himoitsi. Hän eli kuin eläin viettiensä mukaan ja saattoi paljon pahaa matkaan. Samalla hän uskotteli itselleen olevansa evoluution mestariteos, yli-ihminen. Hän harjoitti kaikkia mahdollisia syntejä, hän eli synnissä. Hän oli omien himojensa orja, mutta kuvitteli silti olevansa vapaa.
Mutta jokaisen synnin vuoksi hänen omatuntonsa soimasi häntä. Omatunto muistutti ikävästi totuudesta, siitä, että hän oli tehnyt väärin. Ja siitä pelottavasta tosiasta, että hän joutuisi vielä tuomiolle teoistaan. Ja sitä Ateisti ei voinut sietää. Hän ei voinut sietää syyllisyyttä. Eihän yli-ihmisen tarvinnut kokea syyllisyyttä, hänelle oli oikein kaikki se, minkä hän milloinkin päätti oikeaksi. Mutta silti omatunto kolkutti. Hän yritti painaa tuon syyttävän äänen pois tekemällä yhä lisää syntiä. Varsinkin haureuden harjoittaminen oli yksi hänen suosikeistaan. Niinpä Ateisti pakeni syyllisyyttä vapaan seksin maailmaan. Sehän oli nyky-yhteiskunnassa täysin sallittua ja jopa suositeltavaa. Kun yhteiskuntakin hyväksyy vapaan seksin, eihän siinä voisi olla mitään väärää! Hän käytti useita naisia seksuaalisesti
hyväkseen. Naiset olivat hänelle kuin esineitä, joille sai tehdä mitä huvitti. Tartuttipa hän muutamaan tippurin, joillekin myös klamydian. Naiset olivat hänelle vain seksiobjekteja, joihin hän sai purkaa irstaat himonsa. Ja kun syyttävä omatunto muistutti olemassaolostaan, hän pakeni tuota ääntä etsimällä uuden naisen käytettäväkseen. Hän eli voimakkaassa itsepetoksessa ja synnin orjuudessa.
Ja sitten hän kuoli.
Aivan yllättäen ja arvaamatta.
Kuoleman tullessa hän ei edes ehtinyt ajatella iankaikkista kohtaloaan. Se oli äkkilähtö tuonpuoleiseen, ja ensimmäiseksi Ateisti yllättyi siitä, että kuoleman jälkeen elämä jatkuu. Ensin hän järkyttyi nähdessään kuolleen ruumiinsa ja sitten hän järkyttyi vieläkin enemmän kun huomasi, ettei hän päässyt enää takaisin ruumiiseensa. Hän oli ihmeissään ja paniikissa. Ja sitten hän yhtäkkiä alkoi kohota kohti korkeuksia.
Hän kohosi yhä ylemmäs ja ylemmäs hyvin nopeaa vauhtia.
Ensin maa näkyi laajana hänen allaan, pian hän näki koko maapallon ja leijaili ylöspäin avaruudessa. Leijaileminen tuntui mukavalta, vaikka häntä pelotti.
Pian hän alkoi kuulla todella kaunista taivaallista musiikkia ja näki enkeleitä lentelemässä. Sitten hän saapui todella kauniiseen paikkaan.
Kaikki oli todella kaunista ja kirkasta.
Tässä paikassa vallitsi valtava rakkaus ja rauha.
Hän käveli nurmikkoa pitkin ihmetellen jokaisella askeleella näkemäänsä.
Taivas on sittenkin totta, hän ajatteli.
Pian hän näki suuren kaupungin edessään, jossa oli todella kauniit muurit.
Muurit oli rakennettu helmistä ja kauniista kivistä.
Kaikki hohti valoa.
Hän oli aivan ihmeissään ja samalla paikan ilmapiiri sai hänetkin valtaansa.
Hän ajatteli: ”Olenko minä taivaassa? Voiko tämä olla totta? Pääsin sittenkin taivaaseen,
vaikka kielsin Jumalan! Pelastuin, vaikka elinkin rumaa elämää. Mahtavaa!”
Hän asteli kohti portteja päästäkseen sisään. Lähellä portteja ollessaan hän säikähti hyvin
voimakasta ääntä, joka kuului kaikkialta samaan aikaan. Ääni sanoi:
”Sinä et kuulu tänne!”
Ja sitten Ateisti alkoi pudota alemmas ja alemmas, nopeaa vauhtia hän putosi yhä vain alemmas. Pudotessaan yhä vain alemmas häntä alkoi pelottaa. Hän alkoi aistia hyvin epämiellyttäviä tunteita laskeutuessaan alemmas. Hän alkoi kokea voimistuvaa kuumuutta. Lämpö vain nousi, mitä alemmas hän laskeutui. Pian hän jo kuuli karmaisevia tuskanhuutoja. Ne olivat ihmisten ääniä. Häntä pelotti yhä enemmän ja laskeuduttuaan alas hän vajosi epätoivoon. Hän oli laskeutunut kammottavaan paikkaan, jossa oli valtava kuumuus ja tuska.
Hän näki, kuinka kaksi demonia käveli häntä kohti. Ne olivat hyvin pelottavia ja rumia. Ja mitä enemmän Ateisti pelkäsi, sitä enemmän demonit nauroivat ja nauttivat hänen pelostaan.
Demonit tulivat uhkaavasti hänen luokseen kahleet käsissään. Ateisti yritti paeta, mutta hän ei löytänyt mistään pakopaikkaa. Hän oli iankaikkisesti jumissa ja ansassa. Demonit hyökkäsivät Ateistin kimppuun, ottivat hänet väkivaltaisesti kiinni ja sitoivat hänet iankaikkisiin kahleisiin. Ateisti huusi hädissään:
”Odottakaa, älkää tehkö sitä! Teillä on väärä mies! Putosin vahingossa taivaasta enkä pääse enää takaisin! Minä en kuulu tänne!”
Demonit vastasivat:
”Ei sieltä taivaasta tänne vahingossa pudota. Me tiesimme, että sinä tulet ja odotimme sinua. Tänne sinä kuulut, senkin surkea saasta! Nyt on aika viedä sinut iankaikkiseen kadotukseen!
Tämä on vasta esimakua helvetistä, mutta odotas kun pääset sinne...!”
Demonit nauroivat hirveää nauruaan.
Ateisti huusi paniikissa:
”Miksi? Mitä väärää minä olen muka tehnyt? Tämä ei voi olla totta! Tämä on mielivaltaista! Kunpa minulle edes kerrottaisi, mistä on kyse ja miksi olen joutunut tänne... Tässä on jokin väärinkäsitys...”
Demonit vain nauroivat ja lähtivät raahaamaan Ateistia kohti helvetin portteja.
Ateisti alkoi rukoilla.
Ja juuri helvetin porteilla hän näki kirkkaan olennon tulevan heitä kohti.
”Odottakaa hetki!”, olento käski demoneita.
Demonit pysähtyivät ja Ateistissa heräsi pieni toivo tuon olennon saavuttua heidän
luokseen. Ehkä hänet sittenkin otetaan taivaaseen, hän ajatteli toiveikkaana.
Heti kun olento oli hänen edessään, Ateisti tunnisti, että olento on Jeesus.
Hän lankesi kasvoilleen Jeesuksen edessä ja katui sitä, ettei ollut tunnustanut Häntä eläessään. Miten typerä hän olikaan ollut!
Jeesus kysyi: ”Mitä sinä halusit tietää? Mikä tässä on sinulle epäselvää?”
Ateisti sanoi häpeissään: ”Se, miksi olen täällä. Ensin kävin taivaan porteilla ja sitten yhtäkkiä vahingossa putosin tänne. Ja nuo demonit kahlitsivat minut ja kohtelivat minua epäinhimillisesti. Ethän voi sallia sellaista?”
Jeesus vastasi: ”Sinä olet täällä oman valintasi seurauksena. Sinä valitisit itse helvetin kieltäessäsi minut.”
Ateisti vastasi: ”Mutta enhän minä ole valinnut joutua helvetiin! Tässä on jokin virhe!”
Jeesus vastasi: ”Kyllä sinä valitsit helvetin kieltäessäsi minut. Vain se, joka uskoo Minuun, pelastuu. Mutta sinä et halunnut uskoa. Sinä kielsit Minut yhä uudestaan, etkä kuullut varoituksia. Jokainen, joka kieltää Jumalan, tiedostaa sisimmässään joutuvansa helvetiin tämän kieltämisen seurauksena. Lisäksi sinä olet elänyt sellaista elämää, että ne, jotka elävät niin, eivät voi periä taivasten valtakuntaa.
Etkö ole lukenut:
”Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.” (1. Kor. 6:9-10
Ja näitä kaikkia sinä olet tehnyt.”
Ateisti vastasi: ”En kai nyt sentään ihan kaikkia... Olen vain tehnyt parhaani elämässäni. Minä olin hyvä ihminen! Ja nyt olen kuitenkin täällä! Tämä ei voi olla mahdollista!”
Jeesus vastasi: ”Nuo kaikki sinä olet rikkonut ja monia muitakin rikkomuksia sinä olet tehnyt. Niin eivät hyvät ihmiset toimi.
Olet itse kohdellut toisia epäinhimillisesti elämällä himojesi orjuudessa.
Et halunnut tehdä parannusta, vaikka usein kutsuinkin sinua kääntymään synneistäsi ja uskomaan Minuun. Sen sijaan sinä käänsit selkäsi Minulle ja pilkkasit Minua pahoilla teoillasi. ”
Ateisti vastasi: ”Mutta en minä tiennyt Sinusta! En tiennyt, että Sinä olet Jumala!
Enkä muista sinun kutsuneen minua luoksesi.”
Jeesus vastasi: ”Kyllä sinä tiesit.
Jokaisella ihmisellä on sisimmässään tieto Jumalasta ja iankaikkisuudesta. Lisäksi
ympärilläsi oli koko maailmankaikkeus, joka todisti minusta. Luomistekojeni kautta
olemassaoloni on ilmeistä. Niinpä kukaan ei voi puolustautua väittämällä, ettei tiennyt.
Mutta sinä korotitkin itsesi kaiken luodun yläpuolelle ja julistauduit Jumalaksi.
Näin sinä hylkäsit minut.
Sinulla oli Jumalan Sana, Raamattu, mutta hylkäsit sen väittämällä sitä valheelliseksi mielikuvitustarinaksi, jonka beduiinit olivat keksineet nuotion äärellä joskus kauan sitten.
Et vaivautunut kertaakaan edes avaamaan Raamattua, niin paljon sinä sitä hyljeksit, vaikka sieltä sinä olisit löytänyt iankaikkisen elämän sanat.
Ateisti vastasi: ”Mutta niin minulle oli opetettu jo koulussa! En voinut tietää, ettei se pitänyt paikkaansa.”
Jeesus vastasi: ”Kyllä sinä olisit voinut tietää, jos olisit vaivautunut ottamaan asiasta selvää. Mutta kertaakaan sinua ei kiinnostanut tutustua Minun Sanaani. Sinä hylkäsit Sanani itsepintaisesti.
Samoin hylkäsit myös Minun palvelijani.
Lähelläsi liikkui useita kristittyjä, jotka puhuivat sinulle Totuudesta, joka pelastaa. He kertoivat sinulle pelastuksesta, mutta sinä et halunnut uskoa. Heidän kauttaan minä kutsuin sinua luokseni.
Mutta sinä et halunnut kuulla Totuutta.
Sinä hyökkäsit heitä vastaan raivon vallassa ja vastustit Totuutta viimeiseen hetkeesi asti.
Väitit, ettei mitään absoluuttista totuutta ole olemassa, vaikka sisimpäsi todisti toisin. Haukuit palvelijoitani, syljeksit heidän päälleen, pilkkasit heitä, pahoinpitelit heitä ja halveksit heitä sydämessäsi. Koska sinä teit tämän heille, olet tehnyt sen myös Minulle. Kaiken, mitä sinä heille teit, sen sinä teit Minulle.”
Ateisti häpesi sydämensä pohjasta ja katui kaikkea kuulemaansa.
Hän ei voinut enää väittää vastaan.
Hiljaisena ja häpeissään hän kuunteli Jeesusta toivoen samalla, että löytyisi jokin keino, jonka avulla hänen ei tarvitsisi jäädä helvettiin.
Jeesus jatkoi:
”Samoin Minä kutsuin sinua luokseni aina silloin, kun omatuntosi soimasi sinua ja todisti sinua vastaan. Minä kutsumalla kutsuin sinua parannukseen, mutta sinä yhä uudestaan käänsit minulle selkäsi ja vihasit minua.
Sinä valitsit itsepetoksen mieluummin kuin Totuuden.
Joka kerta, kun tukahdutit omatuntosi äänen, sinä paadutit itseäsi yhä enemmän ja pakenit syyllisyyttä synnintekoon. Lopulta omatuntosi oli poltinraudalla merkitty, niin paatunut sinusta tuli, kun yhä uudestaan kieltäydyit parannuksesta.
Sinulle oli tärkeämpää elää synnin orjuudessa kuin Jumalan antamassa vapaudessa ja anteeksiannossa.
Ja tämä on sen kaiken seuraus.
Iankaikkinen kadotus kohtaa jokaista, joka ei tahdo uskoa minuun eikä tahdo tehdä
parannusta synneistään.”
Ateisti vastasi hädissään: ”Mutta nyt minä uskon Sinuun. Enkö voisi nyt tehdä parannusta ja saada syntejäni anteeksi? Pyydän, Jeesus, anna anteeksi kaikki syntini ja pelasta minut!”
Jeesus vastasi: ”Tuohon sinulle oli annettu aikaa elämässäsi, iankaikkisuudessa ei voi enää valita toisin. Syntisi olivat sovitetut aina Golgatan ristiltä alkaen, ja jos olisit uskonut Minuun elämäsi aikana, sinä olisit saanut anteeksiannon ja pelastuksen.
Mutta nyt on liian myöhäistä.
Sinä olet valintasi tehnyt, eikä kuoleman jälkeen voi enää muuttaa päätöstään. Koska et eläessäsi tahtonut uskoa Minuun etkä tehdä parannusta, joudut nyt maksamaan itse kaikista synneistäsi täyden hinnan, eikä edes iankaikkisuus riitä sen hinnan poistamiseen. Vain turvautumalla Minun sovitustyöhöni olisit päässyt vapaaksi syntivelastasi.
Mutta sinä et tahtonut tehdä niin.
Nyt joudut kärsimään iankaikkista tuskaa syntiesi vuoksi. Sinä joudut eroon Jumalasta ja kaikesta Hänen hyvyydestään iankaikkisesti, koska hylkäsit Minut elämäsi aikana.
Koska päätit kieltää Minut, valitsit itse kadotuksen.
Ei mikään eikä kukaan voi pelastaa sinua enää täältä.
Tämä on iankaikkisuutesi alku- ja päätepiste, joka on ikuinen. Valitsit itse iankaikkisen tulen perkeleen ja hänen enkeleidensä seurassa. Enää ei ole mahdollista muuttaa valintaansa.”
Ateisti vajosi lopulliseen epätoivoon.
Jeesus oli sanottavansa sanonut ja Hän poistui takaisin taivaaseen. Ateisti jäi demoneiden armoille. Ne läksivät raahaamaan estelevää ja itkevää Ateistia läpi helvetin porteista.
Saavuttuaan sisälle porteista Ateisti näki vain ikuista tulta ja ikuista tuskaa kaikissa eri muodoissaan. Ihmiset kärsivät vankikuopissaan ja vankiselleissään käsittämättömiä tuskia syntiensä vuoksi. Demonit kiusasivat heitä monin eri tavoin.
He anoivat armoa ja huusivat apua, mutta helvetissä ei tunnettu armoa eikä annettu apua.
Osa pilkkasi ja rienasi Jumalaa vielä helvetissäkin.
Ihmiset paloivat tulessa, mutta tuli ei tuhonnut heitä. He kärsivät hirveistä tuskista ja kauhea huuto täytti helvetin.
Vasta helvetissä jotkut alkoivat katua pahoja tekojaan.
Osa ei sielläkään.
Ateisti katui.
Hän katui sydämensä pohjasta.
Kunpa hän olisi kuunnellut niitä kristittyjä! Voi, kunpa hän olisi lukenut Raamattua! Kunpa hän olisi kääntynyt pahuudestaan ja kuunnellut omantunnon ääntä! Nämäkin ajatukset vain lisäsivät hänen tuskaansa.
Samoin myös tuskaa lisäsi muisto taivaasta, joka oli niin upea paikka, ettei sille löytänyt sanoja. Siellä saavat elää ne, jotka uskoivat Jeesukseen elämänsä aikana, mutta hän, joka ei uskonut, joutui eroon kaikesta siitä hyvyydestä ja rauhasta.
Ateisti koki voimakasta kateutta taivaassa olevia kohtaan.
Samalla hän rypi itsesäälissä helvetin syvyyksissä.
Hänet oli viety omaan vankiselliinsä ja siellä hänellä oli loputtomasti aikaa miettiä elämänsä surkeita valintoja. Elämänsä aikana hän ei katunut syntejään tippaakaan, mutta nyt hänellä oli ikuisuus aikaa katua pahoja tekojaan vailla toivoakaan vapautuksesta. Voi, kunpa hän vain olisi valinnut toisin! Kunpa hän ei olisi kieltänyt Jumalaa ja elänyt kuin mikäkin raakalainen. Vasta liian myöhään hän tajusi surkean elämäntapansa typeryyden.
Nyt hän oli helvetissä, täysin ansaitusti demonien ja tulen armoilla.
Kun demonit tulivat piinaamaan häntä, Ateisti ei voinut muuta kuin yhtyä helvetin
valittajien kuoroon.
