Ateismin turhuus johtaa tuhoon

Suomesta on tullut jumalaton maa. Ateismi rehottaa ja luopumus kukoistaa. Ihmiset ovat luopuneet Jumalasta typerän valheen takia, joka on evoluutio. 

Ihmiset uskovat tähän valheeseen, vaikka evoluutiota ei ole voitu todistaa tieteellisesti. Päinvastoin nykytiede kumoaa evoluution. Darwin kirjoitti Lajien synty kirjassaan: 

”Jos voitaisiin näyttää toteen, että on olemassa jokin monimutkainen elin, joka ei mitenkään ole voinut muodostua lukuisien toisiaan seuraavien vähäisten muuntelujen tietä, olisi teoriani ehdottomasti kumottu” 

Ja näin hänen oman kriteerinsä pohjalta arvioituna hänen teoriansa on todellakin kumottu. ”Luonnonvalinnan oletetaan etenevän ohjaamattomien pienten muutosten välityksellä, askel kerrallaan, mutta elävä solu on osoittautunut elävien koneiden sokkeloksi. Monien näiden solukoneiden osat ovat keskenään sellaisessa vuorovaikutuksessa, että jos kaikki osat eivät ole paikallaan yhtä aikaa, kone ei joko toimi oikein tai se ei toimi ollenkaan. Mitään valintaetua ei synny, jos ainoastaan yksi, kaksi tai kolme osaa tällaisesta solukoneesta on paikallaan, koska kone ei toimi ollenkaan, jolleivät kaikki sen osat ole koossa.” -J Budziszewski kirjassaan Tätä emme voi olla tietämättä. 

Jo pelkkä solu siis kumoaa Darwinin teorian. Myöskään miljoonat vuodet eivät ole mahdollisia, koska ihminen kuolisi sukupuuttoon 100 000 vuodessa 10 kertaa geenirappeuman takia. Jo pelkkä DNA on vahva todiste evoluutiota vastaan. Siinä on niin paljon monimutkaista informaatiota, ettei järjetön sattuma voi saada sellaista aikaan. Se todistaa, että kaikella on tekijä. Informaatio ei tule tyhjästä. Periaate, jonka mukaan tyhjästä ei voi syntyä mitään ei päde vain aineeseen ja energiaan vaan myös niihin tarvittavaan informaatioon. Järjetön ja sattumanvarainen kehitysprosessi ei voi saada aikaan informaatiota. Eikä järjetön sattuma voi kehittää elämää. Elottomasta ei voi tulla elollista miljoonienkaan vuosien aikana. Eikä järjettömästä voi tulla järjellistä.  Ei ole myöskään havaittu minkäänlaista kehitystä, päinvastoin kaikki vain rappeutuu. 

Ei ole olemassa evoluutiota, on vain devoluutio. 

Silti niin moni haluaa uskoa mieluummin typerään satuun kuin tosiasioihin. Evoluutio ei ole tiedettä, se on uskomus, joka perustuu satuun. Tämä satu on täysin järjenvastainen eikä se perustu millään tavalla todellisuuteen. Usko tähän satuun vaatii enemmän uskoa kuin usko Jumalaan. Tämä satu kuuluu pääpiirteittäin näin:

Alussa oli ei mitään. Sitten, täysin sattumalta ei mikään räjähti ja niin syntyi maailmankaikkeus (vaikka fysiikan lait todistavat, ettei tyhjästä voi syntyä mitään). Sitten ei mistään syntyi alkulima, elollinen aine elottomasta materiasta (vaikka fysiikan lait todistavat, ettei elottomasta voi tulla elämää, elämää syntyy vain elämästä). Sitten tämä ihmeellinen alkulima, ensimmäinen elävä solu alkoi sattumalta jakautua aivan itsestään ja niin syntyivät ensimmäiset olennot. Nämä olennot elivät vedessä ja kehittyivät itsestään miljoonien vuosien aikana kaloiksi, ja sitten kalat jostain syystä nousivat kuivalle maalle ja alkoivat kehittyä maalla liikkuviksi eläimiksi (on mahdotonta muuttaa kidukset keuhkoiksi, se ei onnistu edes miljoonien vuosien aikana). Jostain syystä osa  maalla liikkuvista eläimistä halusi palata takaisin mereen ja niistä kehittyi uudestaan meressä eläviä eläimiä (jalkojen muuttaminen räpylöiksi tai eviksi on täysi mahdottomuus). Maalla eläneet eläimet jatkoivat kulkuaan ja moni niistä kuoli ja osa kehittyi lisää. Ne alkoivat kulkea neljällä jalalla ja osa kiipeili puissa. Ensimmäiset apinat olivat syntyneet. Miljoonien vuosien aikana ne nousivat kahdelle jalalle (mikä on täysi mahdottomuus) ja niistä kehittyi apinaihmisiä, joista kehittyi lopulta ihminen (on päivänselvää, ettei apinasta voi tulla ihmistä, eikä eläin voi muutenkaan muuttua lajista toiseksi). 

Olemme tämän tarinan mukaan vain kehittyneitä eläimiä! Ja niinpä ihmisarvon voi unohtaa ja myös moraalin voi heittää roskakoriin. Ja niin pahuus pääsee valloilleen ja jokainen voi tehdä mitä huvittaa, koska ei ole oikeaa eikä väärää, eikä ole olemassa Jumalaa, joka tuomitsee meidät tekojemme mukaan. On näköjään mukavampaa uskoa typerään valheeseen kuin Jumalaan, jonka edessä joudumme tilille teoistamme. Yhteiskuntamme elää mieluummin kollektiivisessa itsepetoksessa kuin hyväksyisi todellisuuden sellaisena kuin se oikeasti on. Ja niin se ajaa itsensä tuhoon.

Tämä on vähän sama kuin työntäisi pään pensaaseen ja yrittäisi uskotella itselleen, että kaikki on hyvin, vaikka ympärillä tapahtuu kauheita. Jumalaa ei voi paeta eikä mikään valhe tee tyhjäksi Jumalan olemassaoloa. On järjetöntä paeta totuutta valheeseen, joka kadottaa, varsinkin kun pelastus löytyy totuudesta. Joka tapauksessa ihminen joutuu vielä Jumalan eteen tuomiolle teoistaan, uskoipa ihminen Häneen tai ei.

Uskoville se tuomio tosin on aivan toisenlainen kuin niille, jotka eivät usko Jumalaan. Uskovien tuomio johtaa ikuiseen elämään ja jumalattomien tuomio johtaa ikuiseen kadotukseen. Uskovilla on turva Jeesuksessa, jumalattomalla ei ole mitään eikä hän voi puolustautua mitenkään. Hän ei voi väittää, ettei tiennyt Jumalasta, koska Hänen olemassaolonsa on ilmeistä. Se on ollut nähtävissä Hänen luomisteoissaan alusta asti. Lisäksi jokaisella meistä on sisimmässä tieto Jumalasta, Hän on istuttanut tiedon iankaikkisuudesta meihin jokaiseen.

Jumala on myös ilmoittanut itsensä Sanassaan Raamatussa, joka on kokonaan totuus, sen todistaa niin historia kuin arkeologiakin. Sana todistaa myös itse itsensä, koska Raamattua ei olisi voitu kirjoittaa ihmisen mielikuvituksen tuotteena, se kun on aivan toisenlainen kuin ihmisen ajatukset. Ihminen ei ole voinut keksiä Raamattua, vaan Jumala on innoittanut ihmiset kirjoittamaan Sanan Henkensä voimalla.  Vuosituhansien aikana Jumala on innoittanut erilaisia ihmisiä erilaisilta ajoilta kirjoittamaan hyvin yhteneväistä tekstiä. Ihmiset, jotka eivät edes tunteneet toisiaan, kirjoittivat tekstejä, jotka ovat täysin sopusoinnussa keskenään. He kirjoittivat Jumalan Hengen inspiroimana Raamatun. Ja siksi Raamattua vastaan soditaan niin paljon ja se yritetään tehdä tyhjäksi kaikin keinoin siinä onnistumatta. Jos Raamattu olisi ihmismielen tuotos, sitä vastaan ei tarvitsisi taistella. Mutta koska se todistaa Jumalan, siksi sitä vihataan ja vääristellään. Hyökätessään Raamatun arvovaltaa vastaan ihmiset todistavat sen totuuden. 

Vaikka jokainen ei usko Raamatun sanaan Jumalan sanana, silti jokainen sisimmässään tietää, että on olemassa yksi ainoa tosi Jumala ja että ihmisen tulisi palvella Häntä. Ne, jotka väittävät, etteivät tiedä mitään Jumalasta, pettävät itseään ja Raamatun ilmoitus vain paljastaa heidän itsepetoksensa. Vaikka ihminen kuinka kieltäisi Jumalan, silti hän sisimmässään uskoo Häneen. Tietoa Jumalasta ei saa pois, vaikka itsepetos hämärtääkin tuota tietoa. Aika ajoin se tieto tulee esiin, ja silloin ateisti on kusessa. 

Ihminen, joka päättää kieltää Jumalan, tuomitsee itse itsensä kadotukseen. Joka haluaa elää kuin Jumalaa ei olisi, hankkii itse itsensä iankaikkiseen turmioon. Jumala ei tahdo ketään kadotukseen. Sen valinnan tekee ihminen. Jumala lähetti Jeesuksen sovittamaan maailman synnit, ja joka uskoo Jeesukseen, se pelastuu. Joka ei usko, tuomitsee itse itsensä kadotukseen. Hän on itse valinnut kuoleman eikä elämää, jonka Jumala on hänelle tarjonnut Jeesuksessa. Fiksumpaa olisi valita elämä, koska siinä ei menetä mitään vaan saa kaiken. 

Kaikki vääristyy ilman Jumalaa. Ihmisarvo menettää merkityksensä, koska ateismi lähtökohtana tekee ihmisarvon tyhjäksi.

 Aineellisten atomien ja elektronien päämärättömän satunnaisesta törmäilystä ei voida johtaa minkäänlaista velvoittavaa etiikkaa eikä yleispäteviä oikeuksia. Jos ihminen rakentaa itselleen joitakin oikeuksia, miksi niiden pitäisi olla yleispätevän sitovia ja velvoittava? Olemmehan vain sattuman tuottamaa materiaa, jolla ei ollut mitään mielessään. Ateismi ja ajatus ihmisoikeuksien olemassaolosta ovat keskenään käsitteellisesti ristiriidassa. 

Ihmisoikeudet ovat vääristyneet. Aiemmin niiden tarkoitus oli suojella yksilöitä valtiolliselta mielivallalta, mutta nykyään niistä on muodostunut mielivaltaisen ideologisen tasa-arvovallankäytön väline, jolla pyritään tukahduttamaan ja rajoittamaan yksilöllistä vapautta ja sananvapautta, eli todellisia ihmisoikeuksia. Tasa-arvon ja ihmisoikeuksien nimissä meiltä pyritään riittämään todelliset ihmisoikeudet. 

Sananvapautta pyritään rajoittamaan loukkaantumisen perusteella. Jos jokin loukkaa, se on muka vihapuhetta tai viharikos. Jopa presidenttimme Sauli Niinistö on sanonut Verkkouutisten artikkelissa ”Sauli Niinistö: Sananvapaus ei ole rajaton” 9.12.2017: ”Sanoa saa, mutta jos sanoo jotakin loukkaavaa, siitä rapsahtaa rangaistus.” 

On erittäin huolestuttavaa, kun oma presidenttimmekin kannattaa sananvapauden rajoittamista. Aiemmin ei ollut näin. Historiallisen länsimaisen sananvapauskäsityksen mukaan jostakin loukkaantuminen ei ole rikoksen kohteeksi joutumista eikä myöskään väkivallan kohteeksi joutumista. Niinpä sitä ei kuulu myöskään rangaista. Sananvapauteen todellisuudessa kuuluu myös oikeus esittää ikäviä, kielteisiä ja joidenkin kannalta loukkaavia asioita.

 Sananvapaus on joko kaikilla tai sitä ei ole kenelläkään. Ketään ei pitäisi rangaista eikä kenenkään pitäisi joutua epähenkilöksi ja menettää työpaikkansa vain sen takia, että sanoi jotain ”loukkaavaa”, koska jokainen mielipide on usein jonkun mielestä ”loukkaava”. Näköjään tämäkin ihmisoikeus on vääristetty nykyään palvelemaan todellisten ihmisoikeuksien riistoa. 

Myös moraali rappeutuu ja ihmiset elävät vääryydessä pettäen samalla itseään. Moni väittää, ettei ole olemassa oikeaa ja väärää. Mutta moraalitotuuksien kieltäminen ei perustu järkiperusteisiin vaan kulttuuriseen harhaan.

 Länsimainen yhteiskunta on pyrkinyt murentamaan moraalitotuuksien perustaa ja sen myötä ihmiset ovat alkaneet elää itsepetoksessa. Elämme niin keinotekoisessa maailmassa, että ihminen voi pitää kiinni jostakin täysin todellisuuden vastaisesta uskomuksesta, kuten evoluutio, jossa oikea ja väärä menettävät merkityksensä. Tämä käsitys on niin todellisuuden vastainen, että ihmisen täytyy tuhota omaa ihmisyyttään voidakseen uskoa siihen. Tämä uskomus johtaa elämäntapaan, joka tuhoaa ihmisyyttä. Jos ihminen kieltäytyy luopumasta tästä vääristyneestä uskomuksesta, hän ajautuu yhä syvemmälle pahuuteen. 

On olemassa totuuksia, joita ihminen ei voi olla tietämättä, kuten Jumalan olemassaolo ja moraaliset totuudet. Koska nämä totuudet ovat ihmiselle epämiellyttäviä, hän haluaa torjua ne mielestään ja elää kuin ei niistä tietäisikään. Tätä on itsepetos. 

Kun ihminen tekee syntejä eikä halua katua niitä, hän alkaa kokea Jumalan läsnäolon hyvin epämukavaksi ja niinpä hän alkaa etsiä syitä uskoa, ettei Jumalaa ole olemassa. Useat meistä eivät ala epäillä ensin Jumalan olemassaoloa ja sitten ala tehdä syntiä. Useimmat meistä tekevät syntiä ensin ja sitten alkavat epäillä Hänen olemassaoloaan.  

Jumalan kieltäminen on vaikeaa. Jos välität, ettei Jumalaa ole olemassa, miksi edes sanoisit niin, jos Häntä ei olisi olemassa? Eihän meidän tarvitse kieltää sellaisen olemassaoloa, jota ei ole olemassa. Emmehän edes olisi tietoisia sellaisesta. 

Jos Jumalaa vastaan esittämäsi vastaväite olettaa Jumalan, silloin et ole antanut mitään perustetta olla uskomatta Jumalaan. Sen sijaan olet antanut perusteen olettaa, että sinulla on tietoa Jumalasta.

Jotkut moraaliset totuudet ovat yhteisiä kaikille ihmisille. Ne ovat kaikkien tiedossa. Nykyisin vain ihmiset tulevat vihaisiksi, kun moraalilaki otetaan esiin. Kutsumme moraalilain puolustamista toisten tuomitsemiseksi ja suvaitsemattomuudeksi. Tämä on tapamme sanoa, että perinteisen moraalilain puolustaminen on tuomittavaa eikä sitä suvaita. Moraalilaista on tullut moraalittomuuden tunnuskuva. 

”Tietyt moraaliset periaatteet ovat oikeita kaikille ja kaikkien tiedossa. Ne ovat ihmissuvun yleismaailmallinen terveen järjen ydin kuten myös sen muun järjellisyyden perusta.” toteaa J. Budziszewski kirjassaan Tätä emme voi olla tietämättä. Näitä totuuksia ei normaali ihminen voi olla tietämättä. Se on järjellisen ihmismielen tunnusmerkki. Kun luovumme näistä totuuksista, me vajoamme järjettömyyteen. ”Paradoksaalisesti me vetoamme siihen jopa oikeuttaaksemme rikkomuksemme. Selittely on kunnianosoitus, jota synti osoittaa tiedolle omasta syyllisyydestään.” -J. Budziszewski 

Yleismaailmallinen moraalisäännöstö on pitkälti samaa mieltä kymmenen käskyn lain kanssa. Lain vaatimus on kirjoitettu meidän sydämiimme. Koska emme pysty pääsemään siitä eroon, käytämme kaikkia mahdollisia keinoja teeskennelläksemme, että olemme hyviä ihmisiä. Petämme siis itseämme. Verukkeita ja puolusteluja riittää, ja näin kaivaudumme asemiimme selviä totuuksia vastaan. 

Kyky nähdä moraalilaki on tuskaa tuottava, koska rehellinen ihminen näkee heti velan, jota ei voi maksaa. Hän on rikkonut raskaasti tätä lakia vastaan. Tällainen rehellisyys on meille likaa jos meillä ei ole varmuutta siitä, että velan voi saada jotenkin anteeksi. Emme pysty kokonaan pyyhkimään tätä lakia pois ymmärryksestämme, koska se on istutettu ihmismielen syvärakenteeseen. Siksi katsomme mieluummin poispäin, koska emme pysty hyväksymään totuutta itsestämme. Mutta Jumala on ilmoittanut Sanassaan, että velka on maksettu ristillä. Jeesus kärsi ja kuoli puolestamme, voitti synnin ja kuoleman, ja nousi ylös kolmantena päivänä. Joka uskoo, se pelastuu.  

Psalmi 14 sanoo: ”Mieletön on se, joka ajattelee: ’Ei Jumalaa ole.’” Mielettömyys johtuu siitä, kun ihminen valehtelee itselleen väittämällä, ettei Jumalaa ole. Samalla kun hän sanoo, ettei Jumalaa ole, hän kuitenkin tietää syvemmällä mielessään, ettei se ole totta. Tämä tekee ymmärrettäväksi, miksi ateistin kanssa ei voi keskustella järkevästi. Koska hän ei ole rehellinen itselleen, järkevää keskustelua on turha toivoa. 

Hän tietää, että Jumala on olemassa, mutta hän vain kertoo itselleen, ettei tiedä sitä. Tiedän tämän omastakin kokemuksesta. Ollessani ateisti väitin kovaan ääneen, ettei Jumalaa ole, vaikka todellisuudessa tiesin, että Hän on olemassa. En vain saanut sitä tietoa pois mielestäni vaikka kuinka yritin. Ja siksi minun olikin valehdeltava itselleni. Näin joutuu jokainen ateisti tekemään, koska ateismi pohjautuu syvään itsepetokseen.

Ja samalla koko maailmankaikkeus huutaa, että sillä on tekijä, että se on älykkäästi suunniteltu ja tarkoituksenmukainen. Vain älykäs mieli on voinut saada aikaan maailmankaikkeuden. Tämä totuus tulee jatkuvasti evolutionisteja vastaan ja siksi he ovatkin hyvin halukkaita hyväksymään pseudotieteellisiä väitteitä, jotka ovat terveen järjen vastaisia. Ja näin todellinen tiede vääristyy valheiden ja mielikuvitustarinoiden sekameteliksi. Tiedeyhteisö suvaitsee mieluummin todistamattomia tarinoita kuin totuuden, koska se on jo lähtökohdiltaan sitoutunut materialismiin. Tämä materialismi on heille pakkomielteisen ehdotonta, koska he eivät tahdo hyväksyä sitä tosiasiaa, että kaikella on Luoja. 

Moni ateisti tiedostaa, että Jumalan hylkäämisessä on heidän kohdallaan jotain epärehellistä sen sijaan että tämä hylkääminen tapahtuisi faktojen pakottamana. Rehellinen ateistikin tietää, ettei ole rehellinen itselleen. 

Väittäessään, että on mahdotonta tietää mitään Jumalasta, ihminen on itsensä kanssa ristiriidassa, koska tieto siitä, ettei Jumalasta voi tietää mitään, on tietoa Jumalasta. Sama pätee Jumalan kieltämiseen. Eihän sellaista tarvitsisi kieltää, mitä ei ole olemassa. Todellisuudessa meillä kaikilla on tietoa Jumalasta, ja Hän on ilmoittanut itsensä Sanassaan ja luomakunnassaan. 

Jumalan kieltäminen vie enemmän voimavaroja kuin Jumalan tunnustaminen. Jumalan kieltäminen vaatii ankaraa itsepetosta, ja se on todella kuluttavaa ja vääristää kaiken. Tässä maailmassa petos synnyttää lisää petosta ja itsepetos synnyttää lisää itsepetosta. Yhden valheen peittämiseen tarvitaan toinen valhe ja niin edelleen ja pian ihminen jo onkin sellaisessa valheiden verkossa, josta on vaikea irtautua ja joka vääristää kaiken.  Ihminen on kusessa, koska on niin monia asioita, joita ihminen ei saa ajatella voidakseen olla ajattelematta Jumalan todellisuutta. 

”On mahdotonta estää tällaista itsepetosta läikkymästä jossain kohdassa siihen, mitä ateisti myöntää moraalilaista. Voit yrittää olla totuuden mukainen ja myöntää, että lähimmäisen rakastaminen on hyvä asia – mutta jos valehtelet itsellesi Jumalasta, joka on rakastanut lähimmäisesi olemassa olevaksi olennoksi, silloin ymmärryksesi kaikesta rakkaudesta ja jokaisesta lähimmäisestäsi on puutteellinen. Parempi ymmärrys rakkaudesta ja lähimmäisestä on hyvin vaarallinen, koska se saattaa viedä sinut ajattelemaan Jumalaa.” -J. Budziszewski

 

Syvällä sisimmässämme emme voi olla tietämättä totuutta. Sen omatuntommekin todistaa. Samoin myös tieto syyllisyydestä, kun olemme rikkoneet moraalisia periaatteita. Myös rikkomuksista seuraa monenlaista pahaa. 

Ne, jotka loukkaavat muita, tulevat vihatuiksi. Ne, jotka kohtelevat muita kaltoin, karkottavat toiset luotaan. Ne, jotka pettävät ystävänsä, jäävät vaille ystäviä. Ne, jotka kulkevat sängystä toiseen, menettävät kykynsä luottaa ihmisiin. Ne, jotka ovat uskottomia puolisolleen, menettävät perheensä. Ne, jotka hylkäävät lapsensa, joutuvat elämään vanhuutensa yksin. Ne, jotka tuhoavat toisia ihmisiä, tuhoutuvat itse. Ne, jotka valehtelevat ja pettävät itseään ajautuvat yhä syvemmälle tahalliseen sokeuteen.  Ne, jotka kiduttavat omaatuntoaan, joutuvat omantuntonsa kiduttamiksi. Ne, jotka elävät synnissä, vajoavat yhä syvemmälle synnin orjuuteen. Ne, jotka torjuvat moraalisen tietonsa, tulevat tyhmemmiksi kuin olivat aikoneet. Ne, jotka kieltäytyvät tunnustamatta Häntä, jonka kuvaksi heidät on luotu, tulevat muukalaisiksi itselleen. Ne, jotka hylkäävät pelastuksen, joutuvat kadotukseen. 

Ne, jotka eivät halua hyväksyä omaatuntoa opettajakseen, joutuvat kohtaamaan sen syyttäjänä ja lopulta kostajana. Ja jos he edelleen jatkavat pakoaan, he menevät vielä syvemmälle vääryyteen. Ihmisen kokema inho tekemisiään kohtaan vaikuttaa syvällä hänen sisimmässään, vaikka hän ei tietoisuuden tasolla sitä rekisteröisikään. Se kalvaa ihmistä kuin syöpä eikä siihen auta mikään muu kuin vääryydestä luopuminen ja parannuksen teko. Jotkut ajattelevat, että tekevät parannuksen joskus myöhemmin. Ongelma on vain se, että valitettavasti parannuksen tekoa ei voi suunnitella. Luvatessaan tehdä parannuksen myöhemmin, ihminen kovettaa sydämensä nyt ja ehkä tuhoaa kykynsä tehdä parannuksen. Jos emme tule katumukseen, emme pysty koskaan lopettamaan vääryyden tekoa. 

Kun oikeutamme yhden synnin, ajaudumme oikeuttamaan seuraavan synnin ja sitä seuraavan. Kukaan ei ole onnistunut säilyttämään yhtä tiettyä pahuuden tasoa. Se tie vie alemmas ja alemmas. Samalla ihmisestä tulee sekä pahempi että tyhmempi: pahempi, koska hänen käytöksensä tulee pahemmaksi ja tyhmempi, koska hän kertoo itselleen yhä enemmän valheita. Eikä omatuntomme jätä meitä rauhaan. Se raastaa meitä ja mitä enemmän yritämme paeta sen kalvavaa kolkutusta, sitä lujempaa se hakkaa meidän sydäntämme. Niin kauan kuin elämme paatumuksessa, omatuntomme soimaa meitä ja vaatii hyvitystä. 

Evoluutiouskon myötä myös ihmisarvo menettää merkityksensä. Koska olemme vain kehittyneitä eläimiä, ihmisarvoa ei enää ole. Koska hylkäämme sen totuuden, että olemme Jumalan kuvaksi luotuja ihmisiä, olemme pakanoitakin pahempia.

 Persoonan merkitys on vääristynyt niin, ettei persoonan arvoa enää määritellä sen mukaan, mitä olemme, vaan sen mukaan, mitä osaamme tehdä. Nykyään joku on ”määritellyt persoonan käyttämällä sellaisia käsitteitä kuin tietoisuus, järjellinen päättely, itsenäisesti motivoitu käyttäytyminen, kyky viestiä lukemattoman monista asioista ja käsitteellinen itsetietoisuus. Jos pystyt tekemään kaikki nämä asiat, olet persoona; jos et pysty, et ole persoona.” -J. Budziszewski 

Jos siis et pysty näihin, et ole persoona eikä sinulla ole oikeutta elämään. Näin kohdellaan syntymättömiä lapsia. Heitä abortoidaan järkyttävän paljon Suomessa. Mutta tämä tuskin jää tähän. Jos syntymättömiä lapsia voidaan tappaa, koska he eivät kykene näihin asioihin, ihmiset voivat mennä vieläkin pidemmälle. Lopulta monia muitakin ihmisiä voidaan tappaa samasta syystä. Esimerkiksi ne, jotka nukkuvat tai ovat tajuttomia, dementoituneita, huumeiden orjia, vastasyntyneitä lapsia, kehitysvammaisia, mielisairaita, tai vaikka kuuroja ja mykkiä ihmisiä, jotka eivät kykene normaaliin kommunikaatioon. Tällaiset ihmiset eivät tuon määritelmän mukaan ole persoonia, mutta todellisuudessa näin ajattelevat kieltäytyvät tunnustamasta lähimmäisiään, arvokkaita Jumalan kuvaksi luotuja ihmisiä. 

”Sitä vastoin jos olen persoona, silloin olen luonnostani oikeuksien kantaja, ehdottoman kunnioituksen ansaitseva kohde – ei sen perusteella mitä osaan tehdä, vaan sen perusteella, mitä olen. Tietenkin tämä olettaa sen, että minulla on luonto, se mitä minä olen, joka on eri asia kuin minun nykyinen tilani tai kehitysasteeni, eri asia kuin kykyni kyseisessä tilassa tai kehitysasteessa, ja erityisesti eri asia kuin se, miten muut ihmiset arvostavat tätä tilaani, kehitysastettani tai kykyjäni. Lyhyesti sanottuna persoona on luonnostaan sellainen, jota on väärin tarkastella pelkästään hänen toimintojensa näkökulmasta – väärin arvostaa ainoastaan keinona muiden ihmisten päämäärien tai kiinnostuksen kohteiden saavuttamiseksi. Jos pidät minua henkilönä pelkästään siksi, että minä pystyn aktiivisesti käyttämään joitakin sinua kiinnostavia kykyjä, silloin en ole sinun ehdottoman kunnioituksesi vaan suhteellisen kiinnostuksesi kohde. Silloin et pidä minua persoonana sen perusteella, kuka minä olen, vaan sen perusteella, mitä osaan tehdä; et sen perusteella, mitä minä ansaitsen, vaan sen perusteella, mitä sinä satut kunnioittamaan. Itse asiassa sanot, että minä en ole persoona. Niinpä toimintamuotoihin perustuvan persoonan määritelmä ei arvossa kohoa edes niin korkealle, että se olisi väärässä. Se on sisäisesti ristiriitainen.” -J. Budziszewski

”Jumalan kuvan kieltäminen on jotakin uutta ja paljon vaarallisempaa kuin yksinkertainen paluu pakanuuteen. Meidän ajattelijamme ovat kuulleet, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, mutta he kieltävät sen. Tämä luo sellaisen jännitteen moraalisen tiedon sisäisiin rakenteisiin, että oikeudenmukaisuus kääntyy ylösalaisin. Koska he kieltäytyvät oppimasta, he lopulta vääristävät senkin, minkä he jo tietävät.” -J. Budziszewski 

Ei näytä hyvältä tällainen meininki. Mitä kauemmas me pakenemme Jumalaa, sitä pahemmin kaikki vääristyy. Jos sama meno jatkuu, pian kukaan ei ole turvassa ja jokainen joutuu pelkäämään henkensä edestä. 

Jos me elämme kuin Jumalaa ei olisi, silloin kaikkinainen vääryys ottaa vallan ja ihmiset tekevät hirmutekoja omien himojensa ja halujensa mukaan, täysin mielivaltaisesti. Ateismin varaan rakennettu yhteiskunta tuhoaa itse itsensä. Kärsimys vain lisääntyy kun ihmiset luopuvat Jumalasta ja elävät kuin Häntä ei olisikaan. Kouluissa opetetaan nuorille, ettei elämällä ole tarkoitusta, että me olemme vain sattuman tuottama kasa pölyä. Ei ole ihme, että nuoriso voi pahoin. Tuollainen opetus aiheuttaa nuorille vain tyhjyyden ja tarkoituksettomuuden tunteen. Ja kun vielä opetetaan, että vain vahvimmat selviää ja heikot kuolevat, ihmiset alkavat oikeuttaa heikompien tappamisen milloin milläkin tekosyyllä. Heikko voi olla kuka tahansa, kunhan se ei vain ole ihminen itse. Heikomman sortaminen ja tappaminen ei ole pian enää edes väärin. Koska heikkojen osa on kuolla, mitä väärää siinä muka olisi, jos heikot tappaa? Tämäkin iskostetaan nuoriin jo koulussa. 

Ihmishenki ei enää paljoa paina eikä ole minkään arvoinen, jos siitä ei ole jotain hyötyä itselle. Ihmistä arvostetaan vain sen aikaa kun hän pystyy täyttämään toisten himot ja tahdon. Jo nykyäänkin  ihmiset käyttävät toisiaan hyväkseen monin tavoin ja pitävät sitä vielä normaalina. Väkivalta oikeutetaan vääristyneen moraalin myötä ja pian täällä jo varmaan tapetaan kaikki, joista ei ole hyötyä. Kuka tahtoisi elää tällaisessa maailmassa?