sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Hengellinen kuolema

Kun ihminen elää ilman uskoa Herraan Jeesukseen, hän on hengellisesti kuollut. Elämän tärkein osa-alue puuttuu. Sen sijaan ihminen elää synnissä.
"Synti on olemukseltaan Jumalasta irtautumista. Irtautuminen tapahtuu ensin hengessä, niin että kuolemakin on lähinnä hengellistä, mutta synnin kehittyessä tuho esiintyy myös ruumiissa tuottaen ruumiillisen kuoleman. Missä taas vika jää korjaamatta, jumalasuhde palauttamatta, siinä kuolema muodostuu pysyväksi, iankaikkiseksi." - Aapeli Saarisalo, Raamatun sanakirja
Pysyvä, iankaikkinen kuolema tarkoittaa kadotusta. Kysyn vaan: kukapa sinne haluaa? Ilmeisesti aika moni, koska maailmassa suurin osa ihmisistä on hengellisesti kuolleita, eivätkä edes tahdo kääntyä Herran puoleen.
Vaikka Herra sovitti meidän kaikkien synnit ristillä ja näin mahdollisti pelastumisen kadotustuomion sijasta, silti niin moni valitsee itselleen kadotustuomion, ja vielä haluaa vetää muutkin sinne mukanaan!
Maailma on sairas paikka, koska me ihmiset ollaan sairaita.

Hengellisesti kuollut ihminen on henkeä vailla.
"Hengellinen kuolema esiintyy sielun kaikkien toimintojen alalla selvyyden heikkenemisenä sekä kyvyttömyytenä suhtautua tosioloihin niiden todellista laatua vastaavalla tavalla. Niin jo tiedon ja älyn alalla syntiseltä puuttuu oikea viisaus." -Aapeli Saarisalo, Raamatun sanakirja
Tästä ymmärtää, miksi evoluutioteoria keksittiin! Ja miksi se vieläkin kukoistaa..
"Eihän voi ajatella pahempaa harhautumista, kuin että ihmisäly ei enää löydä Jumalalle tilaa Hänen luomassaan maailmassa ja että ihmisen käsitys Jumalasta on elävän Jumalan irvikuva." -Aapeli Saarisalo, Raamatun sanakirja
Jumala, joka hyväksyy synnissä rypemisen ja vieläpä synnin siunaamisen, sellainen on elävän Jumalan irvikuva. Muunmuassa..

Hengellinen kuolema näkyy myös tunteissa. Ihminen tuntee hätää, pelkoa, vihaa, suruttomuutta synneistään ja elää tyhjyydessä, tiedostaen sen.
"Osaksi nämä tilat ovat aiheellisia ja kuvastavat oikein syntisen todellista asemaa, osaksi osoittavat vain, millaisiin harhojen sokkeloihin ihminen on joutunut. Vallitsevana tunnesävynä on mielipaha epälukuisin vivahduksin. Tämä tunne-elämän muodostus johtuu ihmisen väärästä asenteesta elämän juureen, Jumalaan, ja osoittaa kuoleman tekevän työtään ihmisessä." - Aapeli Saarisalo, Raamatun sanakirja
Hengellisesti kuolleella ihmisellä hämärtyy myös ymmärrys siitä, mikä on oikein, mikä väärin. Ihmisestä tulee raakalainen.
"Syyllinen tahto johtaa aina mielettömyyksiin ja on kauhistavan hävittävä tuhovoima. Huippumuodossaan syntisen tahto on paatumusta, joka on henkisten kykyjen turtumusta, omantunnon kuolemaa."
Tällainen ihminen on vaaraksi itselleen ja myös muille. Valitettavasti suurin osa ihmisistä on tässä tilassa. Jos haluat kadotusvarmuuden, älä tee parannusta. Musta kyllä pelastusvarmuus on se parempi vaihtoehto. Suosittelen!

"Mikäli hengellistä kuolemaa jatkuu koko ihmisen elinajan, muodostuu se hengen ikuiseksi eroksi Jumalasta. Synnin tiellä edetessään ihminen kulkee kuoleman eri muotojen ja asteiden kautta. Synnin kehitys sulkee ihmisen Jumalan elämältä ja painaa hänet yhä syvemmälle pimeyteen. Jollei käännettä tapahdu, käy tila lopulta ehdottomaksi: ihminen on peruuttamattomasti erotettu Jumalasta." -Aapeli Saarisalo, Raamatun sanakirja
Tämä on varma tie kadotukseen. Jos sinne ei tahdo päätyä, on syytä tehdä parannus synneistään ja kääntyä Jeesuksen puoleen. Ei kannata heittää pelastusta hukkaan!
Synnistä kannattaa lupua heti, koska synti rappeuttaa ja tuhoaa ihmisen. Se lyhentää elinikää ikuisuuden verran jo tässä elämässä.

"Jokainen, joka tutkii synnin kehityksen asteita ja muotoja, voi huomata, kuinka kauheassa vaarassa ihminen on, ja samalla käsittää, että pelastuksella synnistä on uuden luomisen arvo." - Aapeli Saarisalo, Raamatun sanakirja
Menetkö helvettiin vai taivaaseen, se on sun oma päätös. Jeesus sovitti sinunkin synnit ja haluaisi että sinäkin pelastut.

3 kommenttia:

  1. Minulle tulee näistä sepustuksista vain olo että olet löytänyt uuden huumeen vanhojen tilalle. Mutta ainakin tästä huumeesta saat voimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usko Jeesukseen ja uskossa eläminen on parempaa kuin mikään huume. Armossa eläminen on jotain niin toisenlaista, Jeesus vapautti minut pahuuden kahleista ja tahdon elää elämäni Hänelle.

      Poista